Kesämökin laajennus
33,6 m2 kesämökkiin rakennetaan makuuhuone ja terassi. Uusi makuuhuone on 25,2 m2 kokoinen. Itse olen 24-vuotias. En ole aikaisemmin rakentanut asuinrakennusta, joten saa nähdä miten projekti edistyy. Tavoiteena on saada laajennus jotenkin asuttavaan kuntoon kesän 2008 aikana.



perjantai, 26. syyskuuta 2008

+ Kommentoi (0 kpl)



6.9.2008 Sisäpanelointia
sunnuntai, 14. syyskuuta 2008
kuva


Tälläiseltä huone näyttää sisältä päin. Panelointi on edennyt jonkin verran. Kaikki tarvikkeet ja tarpeet on tuotu jo mökille. Lattiaksi valittiin laminaatti jonka väri on tammi. Koko laajennus montun kaivuusta lopputöihin tuli maksamaan 7000 Eur. Eli 295 Eur. neliö. Työt jatkuvat taas 23.9. jolloin saamme toivottavasti paneloitua koko huoneen. Lisäksi asennamme lattian, jos panelit saadaan seinille.,
+ Kommentoi (0 kpl)



9.8.2008 Ulkoverhous asennettu
sunnuntai, 14. syyskuuta 2008
kuva


Nyt on ulkoverhous asennettu ja maalattu. Maalin sävykin sattui osumaan täydellisesti yhteen. Pienellä talkooväellä on maalaukset sujunu rattoisasti. Nyt mökin voi jättää tarvittaessa talvehtimaan vaikka näin. Tekemättömiä töitä on vielä jonkun verran: Terassi, Sisäpanelointi, Lattian asennus, Imeityskaivo ja kaikki viimeistelytyöt. ,
+ Kommentoi (0 kpl)



11.6.2008 Villoitusta
torstai, 12. kesäkuuta 2008
Nyt on sitte pahimmat hommat tehty. Sain villotettua koko huoneen ja höyrysulutkin on asennettu. Laitoin myös viimeisen ikkunan oikealle paikalle, joten huone on nyt täysin eristetty. Kattoon tuli 20cm villaa ja seiniin 10cm. Mökkihän on pääasiassa kesäkäytössä. Aloitin hieman myös panelointia mutta on aika hankalaa yksin tehdä kattoa.Jatkoinkin töitä lattian rajasta ylöspäin. Nyt ois tarkotus palata taas leipätyön pariin joten rakennushommat jää vähäksi aikaa. Juhannuksena ois hyvä jos saatais joko sisäkatto paneloitua tai ulkoverhous asennettu.,
+ Kommentoi (0 kpl)



6.6.2008 Katto päällä
lauantai, 7. kesäkuuta 2008
Peltikatto on nyt asennettu. Aikaa kului 4 tuntia. Lisäksi saimme asennettua lattiakoolauksen, villotettua sen ja laitettua lattialastulevyt. Päätyikkuna on myös asennettu. Enää puuttuu seinien ja katon villoitus, sekä ulko ja sisä paneloinnit. Hyvässä vauhdissa ollaan.,
+ Kommentoi (0 kpl)



2.6.2008 Näyttää jo mökiltä
maanantai, 2. kesäkuuta 2008
kuva


Pitkän viikonlopun aikana on saatu jo runsaasti aikaan. Torstaina asensin aluskatteen ja ruoteet 30 cm jaolla. Perjantaina asensin tuulensuoja levyjä ja laitoin betonin pilariharkkoihin. Lauantaina rakensin terassin rungon ja laitoin lisää tuulensuojalevyjä.
Parin päivän päästä menen mökille vastaanottamaan kuormaa ja asennamme keskiviikkona peltikaton. Sitten torstaina alkaa lattiakoolauksen rakentelu ja ulkolaudotukset. Näyttää siltä että juhannukseksi saadaan tila väliaikaisesti käyttöön. Ja tietysti täytyy vierailijat laittaa maalaushommiin. ,
+ Kommentoi (0 kpl)



25.5.2008 Runko pystyssä
maanantai, 26. toukokuuta 2008
Perjantaina aamulla kello 7.00 tuli kaivurimies vehkeittensä kanssa pihaan ja rupesimme täyttämään kuoppaa. Kuoppa oli täytetty ja täryytetty useassa kerroksessa klo 14.00 mennessä. Rakennuksen vierustatkin täytettiin, jotta vältytään vahingoilta. Perjantai iltapäivällä laitoin EPS levyt. 1m reunoilta 10cm ja sisäosa 5cm paksuudelta. 6mm rauodoitus verkkokin tuli laitettua. Lauantai aamuna Aloitimme lattia valun. Tähän touhuun kuluikin sitten useampi tunti. Olimme valmiit kello 16.00, jolloin pidimme ensimmäisen ruokatunnin. Loppupäivä menikin sitten suunnitellessa ja valmistellessa seuraavan päivän hommia. Sunnuntaina pistimmekin sitten tuulemaan. Nurkkatolpat ja pitkän seinän runkotopan pystytimme luotilangan avulla. Runko oli pystyssä klo 13.00. Kattotuolit olivat katolla klo 16.00. Palaan työmaalle seuraavan kerran tämän viikonlopulla. Palamisesta puheenollen tuli muuten komea kevät rusketus kolmessa päivässä.,
+ Kommentoi (0 kpl)



20.5.2008 Harkot muurattu
tiistai, 20. toukokuuta 2008
No niin. Kaikki harkot on nyt muurattu. Harkkoja meni yhteensä noin 110kpl ja laasti ehkä 800 kiloa. Patolevy laitettiin ulkopuolelle ja 5cm eps levyt sisäpuolelle. Perjantaina aamuna alkaa sitten montun täyttö ja lattia valu saattaa onnistua jo iltaan mennessä. Silloin pääsee runkoa laittamaan jo viikonloppuna. Tämän viikonlopun jälkeen pidän pienen tauon rakentamisesta ja nautin hetken lomasta.,
+ Kommentoi (0 kpl)



14.5.2008 salaojaa
keskiviikko, 14. toukokuuta 2008
kuva


Valumuotit on nyt purettu. Kaikki anturat valettu, myöskin pilareitten aluset. Kaivuri pyöri 4 tuntia tontilla ja kaivettiin salaojat kuntoon ja haudattiin tontilla olleet kivet. Korot tarkistettu ja merkattu muurausta varten. Eli nyt sitten muuraamaan. Palaan työmaalle muutaman päivän kuluttua. Alustavasti on sovittu täyttö päiväksi 23.5. Toivotaan että harkot on saatu muurattua ja laasti kerenny kovettua.,
+ Kommentoi (0 kpl)



5.5.2008 Kattotuolit
tiistai, 6. toukokuuta 2008
Nyt on kattotuolitkin tilattu ja niitten toimitusaika on noin 2 viikkoa. Jää vielä hyvin aikaa kesäloman aikana laittaa kattoa päänpäälle. Hommat jatkuu tod.näk. 12.5. anturamuottien purulla ja muurausta varten rakennetaan tuet linjalangoille.,
+ Kommentoi (0 kpl)



27.4.2008 Antura valut
sunnuntai, 27. huhtikuuta 2008
Anturat on nyt valettu. Aikaa meni yhteensä 3h 30min valutyöhön. Muottien tekemiseen menikin sitten 2 päivää. Ostin talvella 3 vuotta vanhan betonimyllyn 120 eurolla, sillä oli helppo tehdä betonit reilu kuutio. Lattia valuun meneekin sitten tuplamäärä, joten aikaa saa varata koko päivän. Seuraavalla kerralla puran muotit ja laitan kulmiin mittapuut linjalankaa varten. Harkkomuuraus alkaa sitten parin viikon päästä.,
+ Kommentoi (0 kpl)




[riviä: 20kpl, [kt] sivu: 1,2 >>   >|]
Lähetä viesti
 
Arkisto:
2008
9 (3 kpl)
6 (3 kpl)
5 (4 kpl)
4 (1 kpl)
3 (3 kpl)
2 (6 kpl)

Linkit:
aijaa.com/v.php?i=1655306.jpg